tiistai 9. kesäkuuta 2015

Ny ollaa ihan pihal...

Meinaan tämä seuraava projekti on tilattu juur sinne.

Meikäläisen korvaamaton ja ihana, puutarhahullu anoppi laitteli tässä jokunen päivä sitten viestiä, että olis tarvetta puutarhaessulle. Hänellä oli käytössä oman äiteensä hylkäämä puutarhaan suunniteltu essu, joka nyt oli todettu niin hyväksi kapineeksi pihahommissa, että tilaukseen laitettiin nyt lisää näitä.

Tässä alla kuva alkuperäisestä, kaupan versiosta.



Toiveissa oli siis muutama tasku, ja yksi tasku saisi olla suljettava, että esim. luuri pysyy tallella kun lapion kanssa heilutaan. Alkuperäisessä essussa oli myös jonkinsortin lenksu tuossa roikkumassa, mutta sen sai jättää pois. 
Siitä sitten suunnittelemaan...

Kangasvalinnoiksi piti valkata hiukan vahvemman sortin paloja, jotta essu pysyy ryhdissä... Pihahommissa se meno kun on hiukan eri kaliperia, kuin köökin puolella. 


Farkkua ja kukkasia, siitä on hyvä lähteä liikkeelle. Se on vaan niin karua tuo touhu, kun oikein on kiva projekti menossa, ei tahdo millään pysyä homma aisoissa... sitä olis niin miljoona ideaa ja tilkkua tähänkin teelmykseen että!!



 Siitä se sitten lähti hahmottumaan ensimmäinen koevedos...
  

Vähän kastelukannua kylkeen kans...


 Mut sitten... kesken kaiken mun silmiini osu tämä vanha lehmäkuvioitu kankaanpala (olisko ullu joskus T-paita?). Ja kun mää niin noita lehmiä rakastan...Siinä se sit lähti se homma lapasesta ihan väkisin ja alotin jo uuden essun vaikka ensmäinen oli vielä puolitiessään... Tämmöstä tämä vaan on. Välillä vaan täytyy antaa oman hulluuden viedä... Se on sitä parasta :)




No mutta ei huolta, kyllä ne molemmat siitä valmiiksi tuli...








Eikä tässä vielä kaikki... Pakkohan se oli vielä yks vähän neutraalimpi versio kokeilla. kaikki kun ei ole yhtä innokkaita sekametelisoppapukeutujia kun minä, niin tämä on sitten kohdistettu heille...
Eikös se mansikkakuosi nyt sovi ihan passelisti tuonne pihamaankääntäjien essuihin...

Pohjakangas on kaksinkertaista vahvaa puuvilla ja vahvaa puuvillaa myös tuo mansikkakangas... nämäkin palat ovat jo hiukan useamman vuoden takaisia aarteita.




Taskun päälle ompelin vielä pikkutaskun esim. sitä luuria varten. Sulkijana magneetti. Sama sulkijasysteemi myös edeltävissä essuissa.
Täytyy sanoa, että tähän jäi koukkuun. Tosi kiva työstää, mistä kertoo nuo puolivalmiit puutarhaessut tuolla ompelukoneen vieressä. Ehkäpä nekin vielä joskus täällä kuvissa vilahtavat. 

Kiitos rakkaalle mallilleni joka esitteli kukkaessua :) ja Kiitos kaikille jotka luitte tämän. Toivottavasti saadaan ihania ulkoiluilmoja ja erityisesti näille puutarhaihmisille kukkaloiston häikäisevää kesäkuuta :)

3 kommenttia:

  1. Apuaaaa hienoja. Nyt tehdään kauppaa.

    VastaaPoista
  2. Hienoja juttuja teetkin ja kivoja ideoita taidan käydä täältä katselemassa :) On meinaan tuollaista farkkua, josta oon meinannut tehä essua.

    VastaaPoista
  3. Kiitoksia, ja lämpimästi tervetuloa vaan katselemaan mitä täällä touhutaan :) nää on niin kivoja projekteja, kun voi yhdistellä vaikka ja mitä. Farkku on kyllä hirmusen monikäyttönen kangas, ja näihin essuihin juur passelia :)

    VastaaPoista