keskiviikko 4. tammikuuta 2017

MENNEIT

Ompas ollu kloosa. Silti aivan ihana päivä :-) 


Niin on paukahtanu käyntiin taas uus vuosi.

 Sitä jäi taakse taas paljon hyviä kokemuksia, erityisesti työn parissa. Muutama vähän huonompikin kokemus vuoteen mahtui, mikä on taas saanut pettymään ihmiseen. 
Vanha on herännyt oppimaankin...lapsilta elämän viisauksia nimittäin. Nyt meinaan tiedän miten instagram kuviin merkataan ihmisiä, ei huano :D. 
Kasvatuksellista takapakkiakin tuossa vuoden aikana jouduin ottamaan...Ootteko koskaan ajatellut miten äärettömän typerää on opettaa lapsille, että kaikkien kanssa pitää tulla toimeen? Siis näin olen omille lapsille aina toitottanut niinkun viisaitten kirjoissa sanotaan. Jos joku kohtelee toista kuin viikon lionnutta tiskirättiä, miksi sen kanssa pitäisi tulla toimeen? Tätä opetusta pyysin lapsiltani viime vuonna anteeksi. Iloa ja suruakin ihan tasapuolisesti mahtui myös menneeseen vuoteen. Haasteita koettiin rakennusprojektien merkeissä, mikä veikin menneestä vuodesta suuren palan aikaa. Työ ja sitkeys kuitenkin aina palkitaan. 
Kaikenkaikkiaan ihan ok vuosi tuo 2016 oli.

Yksi viime vuoden tuttavuuksista meidän torpassa oli myös briketti.


Lassekin ihasteli, että ompas kiva korillinen palleroita. Näitä on nyt meillä polteltu puun kanssa kimpassa.


Hyvin toimii, kun vaan vetoa pesässä riittää. Tänäänkin on mittari näyttänyt sen verran kirpeitä lukemia, että puukorin jos toisenkin on saanut roudata pirttiin ja saunalle.

Sitten viime vuodelta yksi valmistunut tuunailu.
Jos muistatte olen höpissyt tyttären huoneen rempasta. No se alkaa nyt olemaan valmista kauraa. Tässä yksi teelmys sieltä.

Vanhassa huoneessa oli siis seinällä kerrossänky. Purettiin se likan kanssa pois ja todettiin rungon olevan vielä suht ok. Tästä voisikin värkätä sohvan rungon.


Rungot olivat siis saman kokoiset. Toisessa oli päädyt, jotka ensiksi irrotettiin. Runko hiottiin ja maalattiin kalustemaalilla valkoiseksi.  Pahoittelut huonosta kuvalaadusta.


Patjat sohvaan askarreltiin vanhoista vaahtokumipatjoista ja petareista. Harmaa sisustuskangas, josta ompelin pääliset on ystävän löytö Lahdesta. Paavo uhrautui patjojen koekäyttäjäksi :-)


Siinä valmis teelmys. Siihen mahtuu nyt useampikin kaveri istuskelemaan ja nukkumaankin tarpeen tullen. Tuossa edessä tuunailtu pöytä ja talja joista kuvia taannoin laittelin. Tytär on tyytyväinen, mikä on eduksi koko perheelle ;-)

Jaahas... nyt keskitytään tulevaan. Suunnitelmia on paljon, saas nähdä toteutuuko yhtään :-)
Koitetaan pitää pirtit lämpiminä ja toisemme myös <3


Kiva kun poikkesit ja parasta mahdollista alkanutta vuotta kaikille <3

-Johanna-


2 kommenttia:

  1. Komiat sohvat saitte aikaan, kelpaa Paavon testata <3 Idearikasta alkanutta vuotta sinne :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä niistä vaan kelvollinen kompleksi tuli, just sopiva tonne teiniluolaan... ja tietty kissojen käyttöön kans :-)

    Mahtavaa tätä vuotta sinnekin <3

    VastaaPoista