torstai 31. maaliskuuta 2016

TUPLANA


Aurinko armas, kyllä se vaan pistää mielenkin valosammaksi. Ihanaa loppuviikkoa jokaiselle :-)

Nyt on täällä matalassa majassa koeteltu psyykkisiä ja fyysisiä rajoja. Alotetaan vaikka niillä fyysisillä.
Kuva puhukoon puolestaan...


Leikatun ranteen ja löysiä välilevyjä omaavan ihmisen järjenjuoksussa täytyy olla jotain pahasti klenkollaan, kun tämmösiä kivenkokkareita täytyy muljata. Hengissä kuitenkin jotenkuten, ja tästä se vasta alkaa... :-)

No sitten niihin psyykkisiin.
Eli ensimmäistä kertaa kohta 34 ikävuoteni aikana kokeilin tuplalukollisia nipsupusseja. Voin kertoa, että minä en ole se ihminen joka laittaa kyseisestä toimituksesta ohjeistussarjakuvaa eetteriin. Muutama hiukan rumempikin sana pääsi ilmoille ennen ensimmäisen pussin valmistumista. Kyllä osasi olla syntymäblondille hankala tehtävä saada kaikki osat oikeinpäin ja kohdilleen. Loppujenlopuksi homma ei ollut yhtään hankala, kun pääsi asiasta jyvälle ja lopputulokseksi tuli 4 ihan onnistunutta pussukkaa.


Eli tällanen 8cm nipsu...


Tämä ensimmäinen on valmistunut farkunlahkeesta.


Seuraava on raidallista samettia. Uskokaa tai älkää niin tästä kankaasta olen tehnyt teinivuosina itselleni housut...voi herranen aika :-D kivat värit kyllä, tykkään.


Tässä jälleen samettia. Painettu kirjava kuvio on kimaltavaa. Kivat värit tässäkin. Kankaan alkuperästä ei ole mitään muistikuvaa. Useamman vuoden on kuitenkin tilkkulaatikossa pyörinyt.


Tämä vintagehelmi on toooosi vanha ja ihan oma lempparini. Tätä on tilkkulaatikossa myös pyörinyt palanen monta vuotta. Muutama pussi siitä on valmistunut aijemminkin. Kankaan alkuperästä ei ole tässäkään tapauksessa mitään havaintoa.

Semmosia hääräyksiä tähän väliin.

Täällä ilolla odotellaan ensi viikkoa, kun välillä pääsee nauttimaan työniloja ihan huippuporukan kanssa vammaistyöhön. Se on maailman parasta mielenterapiaa <3

 Kiva kun kävit kurkkaamassa, palaillaan pian asiaan :-)

-Johanna-

perjantai 25. maaliskuuta 2016

NAPPIKSIA

Ei sitte tullu mitään mieltäylentävää pääsiäiskeliä tälle perjantaille. Eipä se silti tahtia haittaa. 
Meikäläinen on nyt häärännyt vaihteeksi korvistouhujen parissa. Alottelin noitten nappikorvisten kanssa taas pitkästä aikaa. Kevättä kun pukkaa (toivottavasti), niin alkaa taas korvatkin näkyä pipon alta ja niihinkin läpsyttimiin jotain koristusta kaipaa. 
Fimot ja cernitit esille naftaliinista ja hommiin. 
Huopakeskuksella höystettyjä kukkasia tein paljon viime vuonna ja niitä on toivottu nyt lisää. Isompaa ja pienempää kokoa tulikin valmiiksi pitkä rivi. 



Sitten vielä toisenlaisia kukkia... 


... Näissä kukissa myös huopakeskus ja heteet. Lakkasin vielä lopuksi teelmykset.

Jotain muutakin oli vielä kokeiltava...

Kaikenmaailman karkkeja ja kakkuja on aijemmin testailtu, joten herkkulinjan jatkoksi nyt seuraavaa...







... siinä muutama lähikuva :-)


...ja koko tämän hetken valmis arsenaali. Lisää nappeja työnalla... niistä lisää joskus toiste :-)

Tämä korustelu äityi niin vakavaksi, että meikäläinenkin sekosi pöyhimään kynsilakkavarastoa ja heitti oikein pinkit kynnetkin pääsiäisen kunniaksi :-D ... kynsien lakkaaminen ja minä ei oikein sovita yksiin, niinku kuvasta näkyy on lakkaa vähän muuallakin kun kynsissä :-D no, mutta tämä on saavutus mulle, joten nautitaan näistä räpellyksistä nyt se maks. 2 päivää, kun eivät ne tässä menossa kauempaa pysy :-)

Sellasta koohotusta tänään. Nyt poikkeemaan yhteen mun lemppari paikoista koko maailmassa...anoppilaan <3


-Johanna-

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Arjesta juhlaan


Aurinko on näyttänyt voimaansa pihalla ja nurkat kuivuu pikkuhiljaa. Kissoilla tuntuu silti vieläkin olevan hankaluuksia tuon ulkoilman kanssa. Kun ulos uskaltaudutaan, niin sitten sahataan sisälle ja ulos 10 kertaa vartin aikana... hohhoijaa. sisällä tamistetaan menemään oikein olan takaa, kuvassa todiste  :/ onneksi kissatkin on luotu niin söpöiksi, että ihmisen pää kestää tämän kaiken :D


Tänään päästiin myös nauttimaan kauden ensimmäisestä ulkokentällä pelatusta junnujen futispelistä. Ei menty voitolla yöhön, mutta kiva matsi kuitenkin :) 

Äiti täytti tänään pyöreitä. 60 tuli mittariin. Onnitteluvisiitillä saatiin ruokaa ja kakkukahvit... ja jälkikasvu rymysi vielä saunassakin :) sankari olisi kyllä ansainnut itse nämä palvelut, mutta näin se nyt tälläkin kerralla homma kulki... mulla on kyllä maailman paras ja rakkain äiti <3

Korttia äipälle värkkäilin ihanista lahjoituksena saamistani tilpehööreistä (kiiiitos Katja <3). Runo tuli jostain raavittua ja kasattua...



Juu ja jottei totuus unohdu, niin nipsupussukoita on taas muutama kiskastu kasaan. Tuonne facen puolelle niitä huitasinkin jo tässä joku päivä sitten, jos joku on sattunut sielläpäin pyörimään. 

Laitetaas nyt ensin vaikka näytille tämä kassikaksikko, joka lähti uuteen kotiinsa tänään :) kuva vähän mutunen, mutta eiköhän siitä selkoa saa


Sitten olisi muutama saman kokoinen (n.22x20cm) pussukka, joihin tuli pieni kantokahva sivuun. Nipsun leveys 15cm.





 Tässä hihnana vanhaa vetskaria... ihan kivannäköinen  :)


Tämmöstä sivuhihnasysteemiä en ole ennen tehnytkään, mutta kokeiltu nyt tämäkin kun olin näitä nipsuja tilannut. 

No sitten tuli vielä yks ihan puskista päähänpistoteelmys.
Meidän Lasse-koira kun on vähän pöhlö... kun me ihmisolennot tullaan kotiin, niin hän kuskaa AINA jonkun kuraset kengät keittiöön, ellei omaa lelua satu huulille just sillä hetkellä löytymään. No aattelin värkkäillä hänelle oman kantolelun vanhan toppini selkäpalasta (etupuolla kun on nätti printti mitä voi jossain muualla vielä hyödyntää)


Eli leikkasin takakappaleen nauhaksi. Lasse kun ei ole kovin tarkka, niin ei tarvinnut ihan millilleen leikkuujäljen mennä ;)


Sitten sormin virkkasin nauhan ketjuksi


 ...ja vielä se ketju uudelleen ketjuksi...


...ja muutama solmu...


 ...ja näin ylen onnellinen uuden lelun omistaja kiersi keittiön pöytää ainakin 100 kertaa esitellen uutta kaveriaan :) <3 tämä on ilmaista ja aitoa iloa!!

Aurinkoista alkavaa viikkoa sinulle, ja hienoa että piipahdit <3

-Johanna-

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Eepos pikku K:lle


Viime postauksessa jo hiukan tulevasta kirjailijanurasta sivusinkin, niin nyt se on sitten toteutettu... ehkei nyt ihan ura, mutta eka kirja :-D 
Tästä kaikki alkoi...

Tässä jokunen aika sitten sain rakkaalta ystävältä vihiä iki-ihanista pikku ihmisten puuhakirjoista, jotka on koottu tilkuista ym. Materiaaleista. 
Tätähän oli pakko lähteä kokeilemaan. Kuvissa oli tehty upeita aplikaatioita ja taidokkaita ideoita arkisista jutuista. 

Itse lähdin hyödyntämään valmiita kuoseja... tilkkuja kun on mistä valita :-)  
Siinä se sitten olikin se vaikein osuus. Ideoita olisi ollut vaikka 100 sivua, mutta raja oli johonkin vedettävä tässäkin ja valittava muutama idea kokeiluun. Tämä koevedoskirja on koottu retrohenkeen, ja tällainen siitä syntyi...


 Etukannessa on nepparilla kiinnitettäviä kukkia, joita on mahdollisuus siirrellä kirjan muillekin sivuille.

 Sivu 1.
 Navetassa karsina josta possut voi laittaa juoksentelemaan tarrakiinnityksen avulla niitylle. Tässäkin nepparikukkia.


 Sivu 2.
 Lautasella voideltu leipä, johon päälisiä piilotettu ylänurkan pussiin. Näissäkin kiinnitys tarranauhan avulla. Osat huopaa, joten tarttuvat nauhaan sen avulla.


 Sivu 3.
 Liikennemaa, jossa erilaisia kulkuneuvoja ja kulkijoita voi siirrellä tarranauhakujilla tai laittaa huilimaan "talliin" :-)


 Sivu 4.
 Pihalla. Siirreltäviä kukkia ja helmisadepisaroita. Kastemato kurkkii alataskusta.


 Sivu 5.
 Mansikkamaa. Tarranauhaan kiinnitetyt mansikat voi poimia koriin ja istuttaa taas uudelleen :-) . Tässäkin nepparikukkia.


 Sivu 6.
Elefanttiviidakko. Pitkäkärsiä voi siirrellä neppareiden avulla, ja laittaa nukkumaan alanurkan pussukkaan. Näihin nepparipaikkoihin sopivat myös em. Kukat. 

Sellanen ensiteos... ihanaa näpertämistä :-) jokaisen sivun välissä on froteekangas, sekä takakankaana puuvilla. 

Ihastuttavaa auringonsokaisemaa keskiviikkoa sinulle, ja kiitos visiitistäsi <3

-Johanna-

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Souvia ja savottaa


No nyt tulee sepustusta laidasta laitaan, koita pysyä kyydissä :-D

Se on meillä kevät alkanu... mun nokassa nimittäin tuoksuu sahanpuru, selkä ja ranteet huutaa hoosiannaa. Kevään klapitinki on siis alotettu, kun isäntä huitasi tänään ensimmäiset pari vanhaa koivua nurin. Meikäläisen arpeetti oli koota pöllit ja oksat kasoihin ja risut mettään. Nyt tietää tehneensä...ans kattoa tokeneeko selkäruoto saunan lämmössä. On se silti aika nautinnollista kun saa runtata oikein kaikki voimansa noitten pöllien kanssa likoon. Eipä tarvi kyllä suunnitella mitään maksullista harrastusta tämän lisäksi. Melkosta pumppipumppia, voin suositella kaikille jotka ei pelkää että kynsi katkee :-) .



Niin, viimeksi postailin farkkutilkkuiluista ja pitihän se sininenkin farkkukassi kasata.





Tässä teelmyksessä jätin saumat ulkopuolelle. Tykkään tosta farkun rososuudesta :-)

Viikonloppuna tuli piipahdettua Porissa kirppiksellä. Ihan vahingossa ostin taas ruusukuppeja ;-) ... ne vaan vaati päästä mukaan!! Vaatteita löytyi vino pino ja tyttärelle sisustustaulu. Hyvä reissu siis, ja eipä tainnut edes 20 euroa kulua.


Sitten on pakko laittaa näytille tämä seuraava teelmys. Tämä on ollut vuosia tuolla työn alla ja nyt hän on valmis. Alunperin sivuista auki oleva essu ja nyt iki-ihana mekko. Tämä kangas on kyllä semmonen helmi, että ihan heikottaa. Pääntielle ompelin nauhakujan ja sivusaumat hurautin kiinni. Simppeli tuunaus. Jos opettelisi ensi kesänä (taas) käyttämään mekkoa... no nyt on ehkä pakko kun tämä on niin rakas ja vihdoin ihan valmis :-D

Tämmönenkin tilkkuvuori on tohon ilmestynyt...


...tämä taas johtuu siitä, että meikäläinen on ruvennu kirjailijaksi ;-) tästä lisää seuraavassa höpinässä.
Heipat siihen asti ja hyvää naisten päivää <3

-Johanna-